| Yhteystiedot | Palaute | Sivukartta | |

Sivistyspalvelut

Ajankohtaista

Perusopetus

 

Suomessa perusopetus alkaa sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus päättyy, kun perusopetuksen oppimäärä on suoritettu tai kun oppivelvollisuuden alkamisesta on kulunut kymmenen vuotta. Yleensä perusopetus tulee suoritettua yhdeksässä vuodessa

Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta.

Perusopetus on Suomessa valtakunnallisesti säädeltyä. Tavoitteena on taata kaikille lapsille tasavertaiset mahdollisuudet jatko-opintoihin ja muuhun elämään. Opetuksen tavoitteet, oppiaineet ja tuntijako on määritelty perusopetuslaissa ja –asetuksessa. Oppiaineiden opetussisällöt määritellään valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa, johon paikallisesti ja koulukohtaisesti tehdään tarkennuksia ja painotuksia.

Opetus ja sen edellyttämät oppikirjat, työvälineet - ja aineet sekä muut oppimateriaalit ovat oppilaalle maksuttomia. Oppilas saa myös jokaisena koulupäivänä maksuttoman aterian.

Lähikoulu

Opetuksen järjestäjänä kunta osoittaa oppivelvolliselle lähikoulun. Huoltajilla on mahdollisuus hakea myös ns. toissijaiseen kouluun. Hakemukset käsitellään tapauskohtaisesti ottaen huomioon vastaanottavan koulun opetusjärjestelyt, kuten esimerkiksi tilat ja oppilasmäärät. Toissijaiseen kouluun kunta ei kustanna ylimääräisiä koulukuljetusmaksuja.

Lähikoulun määräytyminen keskustan alueella lv. 2010-2011

Tulevien ensimmäisten luokan oppilaiden tilanne katsotaan yhdessä alueen rehtoreiden kanssa helmikuussa, kun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen on päättynyt. Tällöin oppilaat sijoitetaan joko Kirkonkylän tai Kyröskosken kouluun. Tavoitteena on saada kouluihin suunnilleen oppilasmäärältään samankokoisia ryhmiä. Oppilaiden ottaminen kouluun kuuluu rehtorin päätösvaltaan.

Tieto oppilaan lähikoulusta lähetetään huoltajille maaliskuussa.

Kaikissa kouluissa järjestetään vielä erikseen keväällä tuleville ensimmäisen luokan oppilaille kouluun tutustumispäivä, josta koulut tiedottavat huoltajia.

Koulunkäynnin aloittaminen vuotta aikaisemmin tai myöhemmin (yleisopetus)

 

Huoltajan tulee toimittaa asiaa koskeva hakemus sivistysjohtajalle. Hakemukseen tulee liittää psykologin tai lääkärin lausunto asian ratkaisemiseksi. Lausunnot ovat huoltajalle maksullisia.

 

Kouluun ilmoittautuminen

Tiedote ensi syksynä 2010 perusopetuksen aloittavien lasten huoltajille (vuonna 2003 syntyneet lapset) on lähetetty viikolla 5/2010. 

* Uusien oppilaiden ilmoittaminen peruskouluihin 2010
* Ilmoittautuminen kouluun ja hakemus koululaisten iltapäivätoimintaan 2010, lomake
* Tiedote -vihkonen koulutulokkaiden huoltajille 2010
* Koulujen yhteystiedot 2009-2010
* Ilmoitus Nokian-Uutiset -lehdessä

Oppilaitosten sijainnin löydät vasemmalta kohdasta Kartta!

Ruokalista 7.1. - 21.2.2010

Työ- ja loma-ajat

lv. 2009-2010

Syyslukukausi 12.8.-22.12.2009, syysloma 12.-16.10.2009
Kevätlukukausi 7.1.-5.6.2010, talviloma 1.-5.3.2010, helaloma 14.5.2010

lv. 2010-2011

Syyslukukausi 11.8.-22.12.2010, syysloma 18.-22.10.2010
Kevätlukukausi 10.1.-4.6.2011, talviloma vk 9 28.2.-4.3.2011

lv. 2011-2012

Syyslukukausi 10.8.-22.12.2011, syysloma 17.-21.10.2011
Kevätlukukausi 9.1.-2.6.2012, talviloma vk 9 27.2.-2.3.2012, helaloma 18.5.2012


Sivistyslautakunta 1.1.2009 alkaen

Koulutuslautakunta ja sivistyslautakunta on yhdistetty sivistyslautakunnaksi sekä päivähoito ja esiopetus on kokonaisuudessaan siirretty sivistyslautakunnalle 1.1.2009 alkaen.

Sivistyslautakunta huolehtii seuraavien palvelujen järjestämisestä tai tuottamisesta, johtamisesta, laadun kehittämisestä, sisäisestä valvonnasta, riskien hallinnasta, valmiussuunnittelusta ja jatkuvasta valmiustoimintakyvystä

* varhaiskasvatus/päivähoito
* esiopetus
* perusopetus
* lukio
* muu 2. asteen koulutus
* kansalaisopisto
* taiteen perusopetus
* musiikkioppilaitokset
* muu koulutustoiminta
* kirjasto
* nuoriso
* liikunta
* kulttuuri
* matkailu

Sivistyslautakunnassa on yhdeksän (9) valtuuston valitsemaa jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä.
Lautakunnan kokouksissa on läsnäolo- ja puheoikeus 15 vuotta täyttäneellä nuorisovaltuuston nimeämällä edustajalla.

Sivistyspalvelujen operatiivista toimintaa johtaa sivistyslautakunnan alaisena sivistysjohtaja.

Jäsen                  Varajäsen
Jouni Ovaska, pj Janne Kantti
Raija Westergård, varapj Timo Lager
Pasi Eloranta Antti Osara
Mari Karvinen Helena Näsiaho
Joel Lepistö Unto Kuopio
Jussi Niinenmaa Anne Hannula
Jani Perkonmäki Turo Antila
Maritta Ristilä Mirja Kannisto
Liisa Välilä Hannele Nordfors

PALVELUJOHTAJA

sivistysjohtaja Kati Halonen
Palvelupäälliköt
* Yhteiset palvelut 

hallintopäällikkö Maarit Huhtinen

* Varhaiskasvatus/päivähoito varhaiskasvatuksenjohtaja Päivi Riikola
* Heinijärven koulu rehtori Timo Mäkelä
* Jumesniemen koulu rehtori Timo Mäkelä
* Kaipion koulu rehtori Marita Rantamäki
* Kirkonkylän koulu rehtori Mauri Lepola
* Kostulan koulu rehtori Timo Mäkelä
* Kyröskosken koulu rehtori Ilkka Jyväsjärvi
* Lavajärven koulu rehtori Pertti Puro
* Mahnalan koulu rehtori Hannu Järvinen
* Pinsiön koulu rehtori Tarja Raipala
* Hämeenkyrön Yhteiskoulu rehtori Kari Lähde
* F.E. Sillanpään lukio rehtori Kari Lähde
* Kansalaisopisto rehtori Pirkko Pilvinen
* Muu koulutustoiminta hallintopäällikkö Maarit Huhtinen
* Ammatillinen koulutus  hallintopäällikkö Maarit Huhtinen
* Kulttuuri- ja matkailupalvelut rehtori Pirkko Pilvinen
* Kirjastopalvelut kirjastotoimenjohtaja Aulikki Plihtari
* Liikunta- ja nuorisopalvelut liikunta- ja nuorisosihteeri Mika Lehtinen

Sähköposti muotoa etunimi.sukunimi(at)hameenkyro.fi

Sivistyspalvelujen johtosääntö


Kuraattorin ja koulupsykologin palvelut

Anna palautetta palveluistamme! (Voit lähettää palautteen myös nimettömänä)
Nimi
Puhelinnumero tai sähköpostiosoite
Palaute

Hämeenkyrön kunta | Härkikuja 7 | 39100 Hämeenkyrö | puh 03-286 4111
© Hämeenkyrö - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy