100 PÄIVÄÄ AIKAA (kirjoitus 31.8.09)

Takanani on kolme viikkoa Hämeenkyrön kunnan kunnanjohtajana. Vaikka niin lyhyen kokemuksen perusteella ei kannata lausua mitään kovin ehdotonta, uskallan sanoa, että hahmotan jo aika hyvin, mihin olen tullut.

Hämeenkyrön asioita on hoidettu maltilla ja huolella, sanoisinko satakuntalais-hämäläisellä totisuudella ja harkinnalla. Sellainen politiikka on taannut vakauden ja tasaisen kehityksen. Se on hyvä lähtökohta laman aikana, jolloin moni suomalainen kunta syöksyy alamäkeen jo valmiiksi pahasti velkaantuneena.

Kohtuullisesta perustilanteesta huolimatta meidän pitää hypätä Hämeenkyrössä uuteen aikaan. Kilpailu kuntien välillä kovenee ja heikoimmat putoavat pois. Valtiolta on turha odottaa lähivuosina lisätukea, sitä ei yksinkertaisesti ole antaa. Jos haluamme olla itsenäinen kunta myös tulevaisuudessa tarvitaan näkemystä, ripeää päätöksentekoa, paineensietokykyä ja hyvää yhteishenkeä.

Amerikassa sanotaan, että uudella johtajalla on 100 päivää aikaa näyttää, mikä hän on miehiään. Kunta ei ole yritys, mutta jos muutosta janoaa, se pitää julkisyhteisössäkin tehdä organisaatiolle selväksi heti. Tyytyväinen olen siitä, että muutokseen on pikemminkin kannustettu kuin toppuuteltu ja sekä kuntalaisten että luottamushenkilöiden toimesta.

 Dynaaminen maalaisidylli

 Hämeenkyrön pitää löytää entistä selvemmin oma profiilinsa Pirkanmaan kuntien joukossa. Omissa ajatuksissani näen kuntamme tulevaisuudessakin maalaispitäjänä, enkä minään heikolla itsetunnolla kaupungiksi tavoittelevaksi kuntaressukaksi. Alkutuotannon osuus vähenee meillä ja koko Suomessa, joten maalaispitäjäkään ei voi pärjätäkseen enää olla samanlainen kuin ennen. Sen pitää uudistua.

Dynamiikkaa syntyy, kun kuntalaisten etu asetetaan kaiken muun edelle. Jos luottamushenkilö on kunnan palveluksessa, pitää omalta osalta hoksata vaieta silloin, kun käsitellään kunnan palkkalistoilla olevien asioita. Jos virkamies tai kunnan valittu on huomattava maanomistaja, tulee tajuta, ettei puutu asioihin, joissa suoraan tai välillisesti edistää omia intressejään. Venäjällä ja Italiassa virkamiehet ja poliitikot maksimoivat omat etunsa yhteiskunnan töissä, mutta todellisessa demokratiassa kukaan ei ole tuomari omassa asiassaan.

Moraalin lisäksi dynaamisuus edellyttää onnistunutta työjakoa virkamiesten ja luottamushenkilöiden välillä. Lain mukaan virkamiehet valmistelevat ja poliitikot päättävät. Aina asiat eivät mene näin Suomen kunnissa. Jotkut vaaleilla valitut haluavat jo valmisteluvaiheeseen mukaan tai sorkkivat operatiivisia pikku asioita. Virkakoneessa mukana olevat eivät aina muista, että päätösvalta kuuluu luottamushenkilöille ja murjottavat, jos päätökset eivät ole valmistelun mukaisia.

Luottamushenkilöillä on oikeus olettaa, että asiat on valmisteltu hyvin ja eri ratkaisuvaihtoehdot objektiivisesti valottaen. Virkamiehillä taas on lupa odottaa, että päätöksiä syntyy. Se lienee niin valtakunnan kuin kuntienkin politiikan ratkaisevin kysymys. Löytyykö poliittista johtajuutta? Tuleeko ratkaisuja, vaikka päänsilitystä ei kuntalaisilta saakaan?

 Budjettikuria

Josef Stalinilla oli tapana sanoa, että ”luottamus hyvä, kontrolli paras.” Stalinia ei pidä ihailla, mutta tämä neuvo kelpaa hyvin suomalaiselle kuntataloudelle. Talouden pidossa pitää laittaa nyörit tiukalle. Jos nyt tapaatte hämeenkyröläisen virkamiehen tai poliitikon, joka lupaa kunnan budjetin kautta jotakin uutta mannaa, hän on tehnyt kotiläksynsä huonosti.

Niin kuluvan kuin ensi vuodenkin verotuloihin on tulossa aikamoinen aukko Hämeenkyrössä niin kuin muissakin Suomen kunnissa. Toivon, että maalaispitäjässä ymmärretään, että syömävelkaa otetaan niin vähän kuin suinkin. Jo aloitetut asiat viedään loppuun, mutta muutoin ei palvelutason nostoon nyt ole varaa.

Palautetta

Tulin valituksi syntymäkaupunkini valtuustoon 1980 toimitetuissa kunnallisvaaleissa. Valtuustomme miehillä oli tapana käydä kokousten jälkeen puimassa asioita Kotkan Klubin baarissa. Minäkin suunnistin sinne juuri niin aroin askelin kuin 24-vuotiaalta valtuutetulta saattoi odottaa. Baarissa rohkaistuin ja taisin jotenkin näyttää olevani aika lailla tyytyväinen hyvään äänimäärääni. Valtuustossa 38 vuotta istunut maanviljelijä Pellervo Marttila kuunteli hetken juttujani ja tokaisi sitten: ”Kuules poika, kunnallispolitiikassa on syytä muistaa kaksi asiaa. Ensinnäkin mitä hyvään äänimäärääsi tulee, niin paina mieleesi, että ihmiset saattavat äänestää ketä tahansa. Toiseksi tavalliset kuntalaiset ottavat yhteyttää kovin harvoin. Ne, jotka sinulle soittavat eivät edusta kuntalaisten enemmistöä.”

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

KUNNAN LOGIIKKA  (kirjoitus 7.9.2009)

Radion parhaat ohjelmat tulevat sunnuntai aamuisin. Eilen kuuntelin kirjailija Kari Hotakaisen haastattelua. Hotakainen sanoi suomalaisen yhteiskunnan muuttuneen palaveriyhteiskunnaksi. Jokaisen työpaikallaan tärkeänä pitävän ihmisen työpäivä täyttyy kokouksilla. Hotakainen ihmetteli, miksi palavereihin komennetaan nekin, jotka eivät asioista mitenkään päätä. Tällaisilla menettelytavoilla halutaan ehkä korostaa kaikkien osallistumismahdollisuuksia, mutta liian usein taitaa kyse olla meidän esimiesasemassa olevien halusta tärkeillä. Työtovereista tulee oman egon keppihevosia. Ajattelin Hotakaisen innoittamana tällä viikolla miettiä vähintään joka kolmannessa kokouksessa, että onko tämä kokoontuminen aivan välttämätön. Kokous ei saa olla tekosyy sille, että esimies ei pysty päättämään vaikeista asioista.

Radion kuuntelun ohella luin aamun lehtiä. Niistä tuli vihainen olo. Suomalaisessa yhteiskunnassa jotkut elävät niin kuin lamaa ei olisikaan, enkä nyt tarkoita poliitikkoja. Sekä Aamulehti että Helsingin Sanomat spekuloivat tulevaa työmarkkinasyksyä. Metalliliitto ennätti tapansa mukaan avaamaan pelin ennakkoluulottomalla ja työllisyyttä tukevalla sopimuksella. Mutta yllätys yllätys Auto-ja Kuljetusalan liitto, AKT; näkee jo toimialallaan niin positiivisia merkkejä, että palkankorotukset ovat tarpeen. Ongelmallisin lienee julkinen sektori. Palkankorotusvaraa ei ole yhtään, mutta liittojen aseman tekee vaikeaksi Tehyn jo sovitut korotukset. Opettajien ammattijärjestön puheenjohtaja Kangasniemi on jo ehtinyt lausua, että Metalliliiton taso ei opettajille riitä.

Työmies ja toimihenkilö on aina palkkansa ansainnut, mutta nyt kannattaisi miettiä, mikä on järkevää. Syyskuun alussa Suomen kunnissa palkkoja korotettiin yli 2%.  Ensi vuonna Hämeenkyrön kokoisessa kunnassa korotuksen merkitys on 600 000 euroa. Iso summa pienessä kunnassa.  Samaan aikaan kunnanhallitus on laittanut kaikki vakanssit jäihin ja tulevana vuonna Hämeenkyrössä niin kuin melkein kaikissa Suomen kunnissa on pakko miettiä henkilökunnan lomautuksia. Rahat eivät yksinkertaisesti riitä.

Lama kohtelee eri ihmisiä kovin eri tavoin. Pahiten se iskee niihin yksinhuoltajiin, jotka ovat tulleet yksityiseltä sektorilta irtisanotuiksi tai lomautetuiksi. Köyhien ihmisten määrä on huolestuttavasti nousussa, eikä monella ole enää paluuta edes taantuman hellitettyä niihin töihin, joissa aikaisemmin työskenteli. Heihin verrattuna valtion ja kuntien palkkalistoilla olevien ihmisten työelämän murheet ovat yhtä tyhjän kanssa. Meidän, jotka olemme turvatussa asemassa, tulisi nyt osoittaa solidaarisuutta, vai vieläkö kehtaamme laittaa työttömät yksinhuoltajat ja ammattinsa menettäneet paperimiehet oman turvamme maksumiehiksi.

Tällä viikolla

Viikko alkoi heti kunnan johtoryhmän palaverilla. Ei se turha ollut. Huomaan, että kyllä Hämeessä uskalletaan puhua. kipinät lentelevät joskus aika ärhäkkäästi.

Muutoin kalenterista löytyy yrittäjätapaamisia, eläkeläistilaisuuksia ja valtion viranomaisten tapaamisia. Rutiinit pitää tehdä aamulla aikaisin tai virka-ajan jälkeen. Hyvä niin, kyllä uudessa työssä jaksaa. 

Kirjailijaelämää

Olin muutama vuosi sitten katsomassa Helsingin vanhassa jäähallissa Hifk:n matsia. Hallissa on minimimäärä vessoja, joten lähdin tarpeille hieman ennen toisen erän loppua. Olin hetken tyhjässä toiletissa, kun sinne saapui kaksi hifk:n kannattajaa seuransa paidoissa. Kun siinä rännillä lorottelimme,  toisen hifkiläisen katseessa syttyi lamppu ja hän lausui innoissaan:

-          Kato, Hotakainen perkule.

Se oli minun tähtihetkeni kirjailijana.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------

YKSIN EI OLE HYVÄ   (kirjoitus 16.9.09)

Valtionvarainministeri Jyrki Katainen sanoi valtion tulo-ja menoarvion esittelypuheenvuorossaan, että jokainen tarvitsee kaveria, joka vielä laman aikana korostuu. Kun poliitikko lausuu jotain tuollaista, kilpailevat puolueet ja poliitikot käyvät päälle herhiläisen lailla. Seurauksena on nykymaailmassa aina arvoton näytelmä, jota tavallinen ihminen seuraa kummeksuen.

Oikeassa Katainen kuitenkin on. Taantuman seurauksia ja vaikeuksia ei voi hoitaa pelkästään rahalla tai valtion ja kuntien avulla. Tärkeää on, että ihmiset ottavat vastuuta kanssaihmisistään. Se ei useimmiten maksa mitään, kyse on vain asenteesta.

Kunnankaan ei ole hyvä olla yksin. Viime vuodet on Suomessa uskottu seutuyhteistyöhön ja maa on jaettu työ-ja elinkeinoministeriön päätöksellä seutukuntiin. Tarkoituksena tietenkin on, että samaan ryppääseen kuuluvat kunnat harjoittavat hyvää yhteistyötä, tekevät asioita yhdessä ja parantavat näin palvelutasoa ja säästävät veromarkkoja.

Seuduilla on yleensä ainakin yksi palkollinen virkamies asioita valmistelemassa, on kuntapoliitikoista muodostuva seutuhallitus ja kunnanjohtajista kokoonpantu työvaliokunta. Kuulostaa aivan järkevältä ja monessa seutukunnassa tämä järjestäytynyt yhteistyö onkin tuottanut tuloksia.

Kun tulin kuukausi sitten Hämeenkyröön töihin, minulla ei ollut täkäläisiin seutuasioihin tuntumaa. Toki tilanne valkeni nopeasti. Pirkanmaalle on tyypillistä Tampereen kaupungin ylivertainen asema. Se on hyvä juttu. Jokainen maakunta kaipaa veturin ja isännän. Tiedän sen perin hyvin, koska syntymämaakunnastani Kymenlaaksosta sellainen puuttuu. Pirkanmaalle on tyypillistä onneksi myös se, että Tampereen ympäristökunnat eivät ole mitään risapöksyjä, vaan dynaamisia elinvoimaisia kuntia. Suuri osa elinvoimasta on toki tullut siitä, että Tampereen kasvu on ollut niin voimakasta, että kaikki hyvä ei ole mahtunut sen rajojen sisään, vaan hyviä asioita, yrityksiä ja veronmaksajia, on singahdellut myös naapureihin.

Pirkanmaalla on toki kuntia, joihin kasvu ei ulotu ja väki vähenee ja vanhenee. ja sitten on meidän Hämeenkyrömme, joka ei kuulu Tampereen seutukuntaan, mutta joka kasvaa Tampereesta. Uudet asukkaamme käyvät usein töissä Tampereella, Ylöjärvellä tai Nokialla. Ihmiset tekevät valintojaan jaloillaan. Eivät he ole kuulletkaan mistään seutukunnista ja pitivät todennäköisesti sellaista ajattelua lähinnä Neuvostoliiton gosplan- suunnitelmiin verrattavana hallintobyrokraattien keksintönä.

Jos olet jaksanut lukea tänne asti, lienee helppo arvata, että olen sitä mieltä, että Hämeenkyrön paikka on Tampereen seutukunnassa. Tiedän, että Tampereella ja lähikunnissa ajatellaan toisin. Ymmärrän senkin. Siellä pelätään, että kohta koko Pirkanmaa on samaa seutukuntaa.

Ei Hämeenkyrö rupea asiasta risaamaan, mutta me toivomme, että yhteistyötä voi harjoittaa myös yli seutukuntarajojen. Me olemme pieni toimija ja lupaamme olla nopea, letkeä ja määrätietoinen, vaikka joku minulle väittikin, että nuo ominaisuudet eivät aivan välttämättä perinteisesti ole olleet kyröläisiä vahvuuksia. 

Tällä viikolla

Haastattelimme melkein koko maanantain sivistysjohtajan paikkaa hakeneita. Olin tyytyväinen, kun paikkaa oli tavoitellut monta hyvää ja ansioitunutta henkilöä. Pienen kunnan ei pidä tehdä väärää valintaa. Uudelta sivistysjohtajalta vaaditaan määrätietoisuutta, johtajuutta ja kykyä kestää kritiikkiä niin virkatovereilta, luottamushenkilöiltä kuin kuntalaisiltakin. Luvassa ei ole helppoja hommia. Oma näkemys asiassa selkeni eilisessä pitkässä keskustelussa viran nykyisen haltijan Mikko Äijälän kanssa.

Tätä kirjoittaessa valmistaudun valmiusharjoitukseen. Pari päivää kuluu kunnan bunkkerissa  kuntalaisten tavoittamattomissa.

Perjantaina Hämeenkyrön Liikekeskus täyttää 20v. Pidän siellä puheen ja vielä pitäisi keksiä se yksi ajatus, joka jokaisessa puheessa pitäisi olla. 

Kuntalaisten käytettävissä

Pari päivää sitten soi puhelin. En vastannut, koska olin kokouksessa. Pirautin soittajalle pari tuntia myöhemmin ja kysyin asiaa:

-Hyvä kun soitit, mutta asia meni jo ohi. Soitin kysyäkseni, missä liikuntasihteeri on, mutta löysinkin hänet jo.

Just niin, kunnanjohtaja on kuntalaisten käytettävissä kaikissa asioissa.

---------------------------------------------------------------------------------------------------

PIENI TALO PREERIALLA     (kirjoitus 22.9.2009)

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja, tohtori Maria Härkki-Santala oli kutsunut viime viikon perjantaina kunnan strategiaryhmän vieraaksi taitelija Osmo Rauhalan. Rauhala, joka asuu New Yorkissa, Nokialla ja Hämeenkyrössä, on paitsi maailmankuulu taitelija myös merkittävä tulevaisuusvisionääri.

Hämeenkyrön vahvuuksista hän nosti esiin luomutuotannon, jota Suomessa vieläkin vähätellään. Minullekin selvisi kuinka pahasti me olemme tässä asiassa jälkijunassa Suomessa. Kun tanskalaisista vauvanruokatuotteista 70% on luomua, on Suomessa vastaava lukema 1% (luit aivan oikein)

Tosiasia on, että Suomessa luomun kaltaisia asioita pidetään vieläkin hiukan naiiveina muoti-ilmiöinä, jotka terve järki ajan kuluessa voittaa. Näin ei ole. Ympäristötietoisuus erityisesti hyvin koulutettujen nuorten ihmisten keskuudessa on syvän vakaumuksellista ja se tulee ohjaamaan heitä koko elämän läpi. Heitot pelkästä trendi-ilmiöstä ovat tietämättömyyttä ja junttiutta. Hämeenkyröllä on luontaiset edellytykset olla edelläkävijäkuntien joukossa luomuasioissa, niin periaatteellisesti kuin elinkeinopoliittisesti sekä imagokysymyksenäkin.

Luomutuotannon tarjolla olo voi ohjata myös asumista. Itseäni on ruvennut kiehtomaan käsite ”urbaani maalaiskylä”. Kun me sanomme nyt, että ihmiset muuttavat Hämeenkyrön lukuisiin kyliin, on sana kylä hieman selkiintymätön, koska talot sijaitsevat usein kaukana toisistaan. Entäpä jos voisimme rakentaa englantilaistyyppisesti upeaan maalaismaisemaan, mutta kuitenkin niin lähelle toisia, että ihmisillä olisi seuraa toisistaan. Kylässä voisi olla pieniä palveluja, ehkä kauppa ja miksei pubikin, vähän niin kuin Emmerdalessa. Ehkä tässä olisi ideaa vaikkapa Hämeenkyrön asuntomessuja varten.

Tällä viikolla

Kävimme maanantaina kunnanhallituksen jäsenten ja sivistyslautakunnan puheenjohtajan kanssa sivistysjohtajaehdokkaita läpi. Olimme tismalleen samanmielisiä ja laitoimme kolme hakijaa psykologisiin testeihin. Minulle on sanottu, että Kyrössä ollaan huumorintajuttomia ja vakavia. Tässäkin kokouksessa huomasin, että roskapuhetta. Vaikka asiat ovat kunnissa vakavia, on hyvä että naurua piisaa. Se pidentää ikää, mutta helpottaa myös päättämistä.

Torstaina on ohjelmassa seutuasioita. Naapureihin pitää olla loistovälit, mutta jotenkin tuntuu, että yhteinen esityslista hiipuu. Hämeenkyrö aloittaa terveysyhteistyön Nokian kanssa ja painopisteemme siirtyy Tampereen suuntaan. Vaikein asia lienee ammatillinen koulutus. Opetushallitus painaa päälle koulutuksenjärjestäjien määrään vähentämiseksi. Ei mikään helppo asia.

Torstaina kuntaan rantautuu Aamulehden toimituksen terävin kärki. Itse huomaan jo pirkanmaalaistuvani. Aamulla luen ensin Aamulehden ja vasta sitten Hesarin.

Perjantai menee yrittäjien aamukahvilla ja yrityskäynneillä ja Hämeenkyrön Sanomien kanssa pääsee ruokapöytään.

Kirjat

Nykytyössä ei enää ehdi pelata golfia, mutta onneksi kirjaharrastusta voi jatkaa. Viikonlopuksi ostin Lasse Lehtisen euromuistelmat ”Viiden vuoden kakku”. Suosittelen. Ei sinällään mitään uutta, mutta Lasse on ehdottomasti terävin suomalaisten poliitikkojen arvioitsija. Jopa niin hyvä, että en oikein osaa pitää häntä itseään poliitikkona.

Lehtinen on saavuttanut paljon ja vaurastunut samalla. Yhtä vain puuttuu: valtioneuvoston jäsentä ei hänestä koskaan tullut. Se harmittaa miestä, mikä tulee esiin hänen kuvatessaan loistavasti lentomatkaa Brysselistä Helsinkiin juuri ulkoministeriksi valitun Alex Stubbin kanssa.

Lasse on syntynyt Kotkassa, mutta tämäkin kirja paljastaa taas kerran, että hän on sutki savolainen.

Ei nimi miestä pahenna

Matkustin linja-autolla Tampereelta. Matkaseurana oli perheenäiti kahden kuusi ja kahdeksanvuotiaan poikansa kanssa. Äiti kysyi pojiltaan, muistatteko kunnanjohtajan nimen. Pienempi ei edes ymmärtänyt, mikä sellainen on, mutta vanhemmalla välähti pienen miettimisen jälkeen.

-          Muistan. Se on se Köhäukko.

Minua ja äitiä nauratti.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

HYVIEN IHMISTEN PUOLUE                   (kirjoitus 30.9.2009)

  Minulla on lauantai-iltaisin tapana katsella televisiosta uutisten jälkeen tulevaa sarjaa, joka kertoo Ihmisten puolueesta. Kyseessä on hyvin erilailla ajattelevien ihmisten joukko, joka kuitenkin on päättänyt perustaa puolueen. Puoluetta johtaa Taneli Mäkelä esittämä roolihenkilö, joka yrittää epätoivoisesti ja kiltisti kompromisseerata yksimielisiä päätöksiä joukosta, jonka toista ääripäätä edustaa äärioikeistolainen yrittäjä ja toista päätä entinen kommunisti. Lopputuloksena syntyy päätöksiä, joissa ei ole päätä eikä häntää. Katselijaa tämä naurattaa, koska oikeassa elämässähän näin ei voi tapahtua. Vai voiko?

Kuntapolitiikassa on eri puolilla Suomea tapana röyhistää rintoja sillä, että kyseisen kunnan politiikka on hyvin yhteistyöhakuista ja äänestyksiä pidetään valtuustossa harvoin. Hämeenkyrössäkin vannotaan tähän prinsiippiin. On siinä toki paljon hyvää, mutta joskus ei nähdä metsää puilta. Kun pyritään Taneli Mäkelän roolihahmon lailla yksimielisyyteen, syntyy kovin usein päätös, jossa ei päätetä yhtä mistään. Sellainen ei osoita yhteistyökykyä, vaan se on merkki vastuun pakoilusta. Kyllä kuntapolitiikassakin on ideologisia erimielisyyksiä ja asioista pitää uskaltaa äänestää. Muutoin tehdään Esko Ahon usein toistaman hokeman mukaisesti eli ”en ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin”

Olin Hämeenkyrön valtuuston ensimmäisessä kokouksessa maanantaina. Tuota edellä kuvattua henkeä oli ilmassa. Halutaan tehdä yksimielisiä, hyviä päätöksiä. Tällä kertaa oli kyse kotihoidon kuntalisästä. Olen itsekin sen periaatteellinen kannattaja, mutta jouduin käyttämään asiasta hyvin jyrkän puheenvuoron. Jos Hämeenkyrön kunta haluaa selvitä itsenäisenä kuntana, ei se voi lähiaikoina nostaa palvelutasoaan missään asiassa, entisiäkin palveluja pitää karsia, koska rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Nyt tuota peräänkuulutettua yksimielisyyttä kaivataan kunnantaloudellisen tilanteen tunnistamisessa. Ei voi olla niin, että jotkut virkamiehet ja jotkut luottamusmiehet joutuvat kantamaan vastuun ja muut virkamiehet ja luottamusmiehet liittyvät Hyvien Ihmisten puolueeseen, joka vastustaa pahoja asioita ja kannattaa hyviä.

Mediakin voisi joskus ajatella, kenet se nostaa sanakareiksi. En ole koskaan nähnyt lehtijuttua naisesta tai miehestä, jonka kehutaan pelastaneen kunnan talouden, mutta monet ovat ne artikkelit, joissa kehutaan ihmisiä, jotka uskalsivat vastustaa leikkauksia, vaikka heillä ei ollut esittää muita vaihtoehtosäästöjä kuin luottamusmiesten kokouspalkkiot.

Tämän syksyn kuluessa me näemme Suomen kunnissa, ketkä hyppäävät vastuuttomasti sivuun ja liittyvät Hyvien Ihmisten puolueeseen.

Tällä viikolla

 Kerroin jo valtuustosta. Tiistaina vieraana oli maakuntaliiton miehiä ja puhuttiin liikenneasioista. Sattumalta illalla oli VT 3 koskeva esittely Koskilinnassa. Yleisöä oli paljon ja Tiehallintoa täytyy kiittää. Jokainen pääsee nykyisin sanomaan mielipiteensä, jos vain haluaa. Hankkeen alkuvuosi on vielä arvoitus. Uusi hallitus sen ratkaisee. Toivottavasti siellä silloin istuu ainakin yksi pirkanmaalainen ministeri.

Keskiviikkona tutustun sosiaalitoimeen oikein kunnolla. Paineet siellä ovat suuret ja budjettihaasteet mittavia. Torstaina näitä asioita käsitellään perusturvalautakunnassa. Peruin Korkeimman oikeuden juhlat lautakunnan kokouksen vuoksi, mutta pyysin lautakunnan puheenjohtajalta vastapalveluksena maltillista talousarviota.

Perjantaina käydään kunnaninsinöörin Arin ja projektipäällikkö Viljan kanssa aamutuimaan Myllykolulla. Loppupäivä menee Teiskossa sairaanhoitopiirin kuntajohtajatapaamisessa. Jossain välissä saan tohtori Noksolta  perehtymistunnin sairaanhoitopiiriin.

Lauantaina täyttää Kyröskosken koulu vuosia ja sunnuntaina otan ensiaskeleita luomutuotantoon tutustumisessa.

Tällaista on herran elämä Hämeenkyrössä.

Kirjat

En muista missä venäläisessä klassikossa sanotaan jotenkin näin: Juristi, lukenut kaksi kirjaa, taipuvainen siis yksityisajatteluun.

Ostin kolmen lakimiehen kirjoittamat dekkarit. Jens Lapiduksen Tukholma-kuvauksen, Taavi Soininvaaran aseiden salakuljetukseen sukeltavan kirjan ja Anne Holtin perinteisen arvoitusdekkarin. Kaikkia voi suositella, mutta ykköseksi nostaisin Holtin. Hienoa ihmiskuvausta, pontevaa yhteiskuntakritiikkiä ja muistutus siitä, että ei jokaisessa dekkarissa täydy tapahtua koko ajan melkein yliluonnollisia asioita, jotta se olisi kiinnostava.

Pullat

Hämeenkyrössä tarjotaan aina tuoretta pullaa.  Tällä menolla minuakin uhkaa pullaholismi. Mutta tässä asiassa hyväksyn sen käsityskannan, että kaikilla maailman sivistyskansoilla, kuten kiinalaisilla, japanilaisilla ja hämeenkyröläisiällä on vaikeuksia sanoa EI ja lähden tämän päälle pullakaffeelle.