VALLATON VIRKAMIES              (kirjoitus 3.12.2009)

Jos Hämeenkyrön Sanomien viime numeroiden palstoja seuraa, voisi luulla, että kuntalain mukaan valta Suomen kunnissa kuuluu virkamiehille ja heidänkin keskuudessaan vielä aika valikoidusti. Todellisuudessa kaikki valta on annettu luottamushenkilöille, lautakunnille, kunnanhallitukselle ja valtuustolle. On ehkä hyvä miettiä, kuinka tällainen virhekuva voi syntyä.

Luin viikonloppuna tohtori Seppo Lindblomin kirjaa Manun matkassa. Siinä Lindblom valottaa mielenkiintoisella tavalla ystävänsä ja työtoverinsa Mauno Koiviston persoonaa. Mieleen jäi yksi hyvä tarina, joka sivuaa tämänkin jutun teemaa. Menossa oli Sdp:n puoluetoimikunnan kokous aikana, jolloin Koivisto oli pääministeri. Toimikunnan jäsen Metalliliiton puheenjohtaja Sulo Penttilä tuli todenneeksi, että näin ankeina taloudellisina aikoina ei puolueen ole oikein hyvä toimia maan hallituksesta käsin. Koivisto oli hetken miettinyt ja katsahtanut sitten silmälasiensa yli ja lausunut:

-Kannattaako vielä toimia kuitenkin eduskunnasta käsin?

Loistava koivistomainen toteamus, joka hyvin alleviivaa sitä, että kansanvallan on kannettava vastuuta niin hyvinä kuin huonoina aikoina. 

Jos et sinulle annettua valtaa käytä, joku käyttää sitä puolestasi. Kun rahaa on, vallankäyttäjiä löytyy. Taloudellisessa ahdingossa vallankäyttäjät taas häviävät kovin usein kuin tuhka tuuleen. Silloin vallan saattaa kaapata se, jolle valta ei kuulu.

Melkein kaikki Pirkanmaan kunnat, Tampere mukaan lukien, tekevät ankaraa talouden sopeuttamista. Silti olen täkäläisten aaviisien palstoilla nähnyt kovin vähän kunnallisten päättäjien kirjoituksia siitä, kuinka talous tasapainotetaan, mistä leikataan, keneltä rahat otetaan, kenelle ne annetaan. Se olisi kuitenkin päättäjän velvollisuus.

Suuressa kirjassa sanotaan, että ”onnellisen viestin tuojalla on suloiset jalat”. Sen voi tulkita niinkin, että mukavat asiat on helppo kertoa, mutta demokratiassa pitää niiden, joille valta on annettu, kyetä puhumaan myös vaikeista asioista.

Tällä viikolla

Maanantaina johtoryhmä ja hallitus. Tiistaina käynti Sastamalassa koulutuskuntayhtymäasiassa, iltapäivällä yt-neuvottelun valmistelua. Keskiviikkona yritystapaaminen, muutoin konttoripäivä. Torstaina yrityskäyntejä yritysasiamiehen kanssa. Perjantaina tapaan Lavajärven väkeä, iltapäivällä Iisakissa ja illalla Puhallican konsertti. Sunnuntaina tervehdys kunnan itsenäisyyspäivän juhlassa .

Kirjat

Seppo Lindblomin kirjan ohella luin Per Stenbäckin tiilikiven paksuiset muistelmat, jotka on kirjoitettu hyvin perinteiseen tyyliin. Kirjoittaja loistaa mitä erilaisimmissa tehtävissä siitä huolimatta, että työtovereiksi sattuu muutama mätämuna. Mielenkiintoisimpia ovat arviot Elisabeth Rehnistä, jota Stenbäck ei arvosta ollenkaan. Taitaa olla niin, että Stenbäck olisi halunnut olla se Rkp:n ehdokas, joka melkein valittiin presidentiksi. Ongelma vain on, ettei hänellä ollut alkuunkaan samanlaista suosiota kuin pitkään vähätellyllä Rehnillä.

Kaunista taidetta

Eduskunnassa istui yhden kauden metropaljastuksilla kuuluisuutta saavuttanut Liisa Kulhia. Kulhia yritti sinnikkäästi löytää epäkohtia myös parlamentista.

Istunnossa hän kerran soimasi eduskunnan rahankäyttöä taidehankintoihin liittyen.

-          Minunkin huoneessani on hirvittävän kallis taulu, mutta se on täydellisen ruma, Kulhia lausui.

-          Liisa, se on peili eikä taulu, kuului ryhmätoveri Mikko Jokelan välihuuto salista

----------------------------------------------------------------------------------------------

HÄMEENKYRÖN KUNNALLINEN PERUSTUSLAKI

 (kirjoitus 9.12.09)

Työskenneltyäni neljä kuukautta Hämeenkyrön kunnan palveluksessa olen ollut havaitsevani, että emme täällä kunnan toimissa aina noudata hyvän hallinnon periaatteita. Siksipä ehdotan oheisen ”perustuslain” hyväksymistä kunnan tavaksi toimia.

1.   Kunnan virkamiehet eivät politikoi työssään. Se oikeus kuuluu yksin luottamushenkilöille.

2.   Kunnan luottamushenkilöt eivät osallistu operatiiviseen työskentelyyn eivätkä asioiden valmisteluun kuten kuntalain henki määrää.  Tämä tarkoittaa sitä, että yksittäinen luottamushenkilö ei anna ohjeita tai määräyksiä virkamiestyötä koskien eikä suorita tässä mielessä vierailuja työpaikoille. Määräyksiä kuntalain mukaan ovat oikeutettuja antamaan vain lautakunnat, kunnanhallitus ja valtuusto, ei yksittäiset henkilöt.

3.   Yksikään kunnan virkamies tai luottamushenkilö ei esiinny edunvalvojana omassa asiassaan. Jos hän omistaa maata, on töissä kunnalla tai eläminen on riippuvainen jonkin koulun, kirjaston tai terveyskeskuksen olemassaolosta tai resursseista, ei hän osallistu päätöksentekoon tai on ainakin hiljaa. Olaus Petrin 1500-luvun tuomarin ohje” Kukaan älkööt olko tuomari omassa asiassaan” pätee tässäkin.  Jos ymmärtämättömyyttä esiintyy, virkamies- ja luottamushenkilötoverit sitoutuvat huomauttamaan väärille poluille eksyneelle henkilölle käytöksen itsekkyydestä.

4.   Virkamiehet ja luottamushenkilöt sitoutuvat kunnioittamaan toistensa tekemisen motiiveja. Joku viisas on kauan sitten lausunut, että toisen ihmisen motiivien kyseenalaistaminen on pahin tapa loukata kanssaihmistä. Luottamushenkilöillä on oikeus objektiiviseen ja korkeatasoiseen valmisteluun. Luottamushenkilöt luottavat siihen, että virkamiesvalmistelu on tehty parhaan ymmärryksen mukaan. Kunnan päätöksenteon pohjana eivät ole toriparlamenteissa syntyneet laskelmat, vaan kunnan omana virkamiestyönä syntyneet asiakirjat. Luottamushenkilöillä on oikeus kaikkeen muuhun paitsi lailla salassa pidettävään tietoon.

5.    Kunnan päätöksentekokulttuuri on aikuismaista. Poliittiset ryhmät neuvottelevat asioista ennen kunnanhallituksen ja valtuuston kokouksia ja informoivat toisiaan omasta linjastaan. Valtuuston kokoukset eivät ole kansalaisopiston näytelmäpiiri, vaan kokous jossa toimitaan avoimella ja ennustettavalla tavalla.

6.   Jokainen virkamies sitoutuu panemaan kaikki kunnallisten toimielinten päätökset ripeästi täytäntöön riippumatta siitä mitä päätöksestä itse ajattelee. Jokainen luottamushenkilö sitoutuu noudattamaan valtuustoryhmien tekemiä päätöksiä ja sopimuksia silloinkin kun ne omasta näkökulmasta ovat hankalia ja tuovat mukanaan voimakasta kritiikkiä.

Tällä viikolla

Maanantaina lähes jokaviikkoinen johtoryhmä. Keskustelu pyörii ymmärrettävästi kunnan taloudellisen tilanteen ympärillä. Päivällä käynti sotainvalidiväen joululounaalla, jossa pieni puheenvuoro.  Sodassa terveytensä menettäneiden kanssa keskustellessa asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin.

Tiistaina käynti Tampereella. Taas kerran vahvistun siitä, että Hämeenkyrö kuuluu ”de facto” Tampereen seutuun. Illalla tarkastuslautakunta. Voisi sanoa kuin pikkutyttö hammaslääkärin jälkeen, että ”ei porattu ollenkaan.”

Keskiviikkona palaveri nuorisotyöttömyydestä ja käynti ammatillisen koulutuksen kuntayhtymässä Pirkossa.

Torstaina kunnanhallituksen kokous.  Perjantaina sairaanhoitopiirin kokous ja iltapäivällä oman kunnan strategiaryhmä.

Viikonloppu poikkeuksellisesti vapaa.

Väitöskirja voi olla mielenkiintoinen

Väitöskirjat ovat yleensä tylsiä, onneksi poikkeuksiakin löytyy. Luin viikonloppuna professori Vesa Vareksen väitöskirjan senaattori, professori Lauri Ingmanista. Kirja tarkastelee Ingmanin toimintaa  vuoteen 1922 saakka. Tätä kirjaa lukiessa tulee mieleen, kuinka valtavan vaikeiden kysymysten äärellä sen ajan poliitikot olivat, kun piti muodostaa kantoja esim. Suomen suhteesta Venäjään. Silloin todella tarvittiin maan parhaat naiset ja miehet yhteisiin puuhiin.

Neuvokkaat poliisit

Kaksi poliisia seisoi passissa kadunkulmassa Ikaalisissa. Puheille tuli turisti, joka yritti udella neljällä eri kielellä tietä Hämeenkyröön. Poliisit eivät näitä kieliä osanneet. Turisti poistui matkoihinsa.

Toinen poliisi: ”Pitäisi opetella kieliä.”
Toinen: ”Miksi? ”Tuokin puhui neljää kieltä, eikä siitä ollut hänelle mitään hyötyä.”

--------------------------------------------------------------------------------------------

TOTUUTTA SILMIIN           (Kirjoitus 16.12.2009)

Hämeenkyrön kunta käsitteli budjettia (taloussuunnitelma 2010-2012) viime maanantaina. En  ole sellaisessa kokouksessa ennen ollutkaan. Näkökulma kunnalliseen demokratiaan laajeni taas.

Kokous sujui odotetusti. Jo muutama päivä ennen maanantaita alkoi tuntua siltä, että ainakin yksi tai kaksi kyläkoulua säästyy lakkautukselta. Painostus oli niin kovaa ja sai sellaisia muotoja, että minäkin, joka joskus olen ollut hyvinkin tuiskuisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä, sain tuta sellaisesta nimittelystä, että ei paremmasta väliä. Kirosanojen osaamisen valikoimakin laajeni saamieni sähköpostien kautta rutkasti.  Luottamusmiehet saivat varmasti vielä kovempaa kalkkia. Tämän päivän maailmassa päättäjät taipuvat tällaisen vyörytyksen edessä.

Sinänsä on ymmärrettävää, että kylien asukkaat puolustavat omaa kouluaan. Ja ei Hämeenkyrön kunnan taloudessa ole kyse yhdestä tai kahdesta kyläkoulusta, vaan paljon suuremmasta asiasta. Hämeenkyröön on luotu palveluverkosto, johon kunnan rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Tätä totuutta virkamiesten ja luottamushenkilöiden tulisi kyetä katsomaan silmiin ja uskallettava se kertoa kuntalaisille.

Hallinnossa ja politiikassa on vaikeuksien ilmaantuessa tapana syytellä yleismaailmallista taloudellista tilannetta ja kulloistakin maan hallitusta. Malkaa on vaikea nähdä omassa silmässä. Meidän on Hämeenkyrössä muistettava, että olemme aiheuttaneet ongelmat aivan itse. Koko 2000-luvun talous on ollut alijäämäinen eli palveluja on tarjottu enemmän kuin rahaa on ollut. Tämä kaikki on tapahtunut vuosina, jolloin Suomessa meni hyvin, eikä lamasta ollut tietoakaan.

Ruikuttaa ei kannata vaan pitää ryhtyä töihin. Meillä on kiire käydä Hämeenkyrössä keskustelu siitä, kuinka palveluverkkomme järjestämme, jotta emme ajaudu konkurssiin. Kunta ei saa ajelehtia päätöksestä toiseen, vaan sillä on oltava strategia kuinka toimitaan. Työn lähtökohdaksi pitää hyväksyä se tosiasia, että suuriin muutoksiin on varauduttava. Jos säilytämme kaiken ennallaan, kaikki palvelumme ovat puolivillaisia ja rapautuvia.

Päättäessään säästää kaksi kyläkoulua paljastui Hämeenkyröläisen kuntapolitiikan suunnittelemattomuus. Korvaavat säästöt keksittiin hetkessä. Niitä ei ollut tarpeeksi, eikä tehtyjen päätösten vaikuttavuutta  kykene yhtäkkiä arvioimaan kukaan.

Luulen, että aikamoinen keskustelu nousee, kun valtuustossa tehdyn päätöksen mukaan kansalaisopiston tunnit vähenevät rajusti, musiikkiopistossa tulee myös selvä tuntileikkaus jne. Valtuustolla on toki täysi valta tehdä sellainen talousarvio kun se haluaa, mutta kansalaisnäkökulmasta vain kyläkoulujen puolustajille tarjottiin mahdollisuus aktivoitua. Sen sijaan musiikkiopistolaiset, kansalasiopiston opiskelijat ja kirjastoihmiset lukivat lehdestä valmiit päätökset. Ehkä hekin olisivat halunneet lähettää delegaation virkamiesten ja päättäjien puheille.

Kaiken lisäksi valtuustossa tehdyt säästöt eivät riitä kuin osaksi ensi vuoden loppua. Jos koulut halutaan säilyttää myös 2011, täytyy niille säästöt hakea taas uudestaan ja uusista kohteista. Kuka silloin on maksumies jää nähtäväksi?

Kaikesta pitää oppia. Oleellista talousarviovalmistelussa on, että ymmärrettäisiin, että kukaan ei ole toisen vastustaja, ei virkamies, ei luottamusmies eikä kuntalainen. Meidän kaikkien pitää työskennellä Hämeenkyrön parhaaksi. Ehkä ohjeeksi sopii vanhan asianajajan neuvo nuoremmalle kollegalle oikeussalia varten. JOS MUU EI AUTA YRITÄ LOPUKSI TOTUUTTA.

Rauhallista joulua

Vuosi lähenee loppuaan ja valmistaudumme joulun viettoon.  Minulla on ollut tapana aikaisemmin tehdä lomallakin töitä. Nyt on kuitenkin sellainen tunne, että taidan ottaa rauhallisemmin. Tämä palstakin menee pienelle tauolle ja palataan kirjoituksiin tammikuun puolessa välissä. Ehkä on syytä miettiä viikkopäiväkirjan rakennettakin hieman uudeksi. Hyvät ideat otetaan huomioon mieluusti. Antakaa palautta.

Toivotan tätä kautta lukijoille ja kaikille hämeenkyröläisille RAUHALLISTA JOULUA