Kirkonkylän koulu
![]() |
Kirkonkylän koulu on turvallinen, korkeatasoista perusopetusta antava koulu, jossa oppilas kasvaa itsensä ja toiset hyväksyväksi, lahjakkuutensa ja luovuutensa hyödyntäväksi kansalaiseksi.
Koulu sijaitsee kunnan keskustaajamassa melko vilkkaan Kyrönsarventien varressa. Koulun piha-alue on laaja. Piha-alue sisältää kaksi pallokenttää, leikkikentän ja keinualueen. Toinen kenttä jäädytetään talvella luistelukentäksi.
Koulun sisätilat koostuvat perusopetustiloista, joissa on kohtuullinen AV-varustus. Muita opetustiloja ovat teknisen- ja tekstiilityön tilat, kuvaamataitoluokka, musiikkiluokka, ATK-luokka, pieni opetuskeittiö, erityisopetuksen pienryhmätilat, liikuntasali pukuhuoneineen sekä ruokasali. Samassa rakennuksessa toimii kunnan pääkirjasto ja kansalaisopisto, joiden kanssa toimitaan yhteistyössä. Myös Länsi-Pirkanmaan musiikkiopisto antaa opetusta koulun tiloissa.
Koulun ympäristössä on pientaloasutusta ja pienehköjä kerrostaloja. Läheisyydestä löytyy pururata, jossa talvella hiihdetään. Kahden kilometrin etäisyydellä on urheilukenttä ja jäähalli.
Viihtyisyyttä ja opiskelumotivaatiota tuetaan tuomalla esille oppilaiden tuotoksia ja sisustamalla koulua hyväksi havaituin keinoin, esimerkiksi viherkasvein. Suuret ikkunat, joista näkyy luokkiin ja käytävään koulurakennuksen siipien välissä olevat viheralueet, lisäävät merkittävästi viihtyisyyttä.
Koulumme erityisoppilaita integroidaan mahdollisuuksien mukaan muihin opetusryhmiin, mikä osaltaan kasvattaa erilaisuuden hyväksymistä ja yhtenäistää koulun sosiaalista ilmapiiriä.
KIRKONKYLÄN KOULUN TOIMINTA-AJATUS
Koulumme erityisoppilaita integroidaan mahdollisuuksien mukaan muihin opetusryhmiin, mikä osaltaan kasvattaa erilaisuuden hyväksymistä ja yhtenäistää koulun sosiaalista ilmapiiriä.
PAINOTUKSET OPETUKSESSA
- Lukuharrastuksen kehittäminen ja lisääminen
- Taito- ja taideaineita painottava pajatoiminta
- KiVa-koulu-projekti; koulukiusaamisen ehkäiseminen
- Ympäristökasvatusprojekti
- Kotiseututoiminta
- Matematiikan kasvatus
