|
Kunnan alueiden käytön järjestämiseksi ja ohjaamiseksi laaditaan yleis- ja asemakaavoja.
Yleiskaavalla osoitetaan alueiden käytön pääpiirteet kunnassa. Asemakaavalla puolestaan määritellään kunnan osa-alueen käyttö ja rakentamisen periaatteet.
Kaavoitusyksikkö valmistelee kunnan yleiskaavat, osayleiskaavat, yleissuunnitelmat, maisemasuunnitelmat, asemakaavat ja niiden muutokset sekä seuraa ja ohjaa suunnitelmien toteutumista.
Kaavoituksen kulku
ALOITUS
Aloitteen kaavan laatimiseksi voivat tehdä maanomistaja tai kunnan eri tahot. Tämän jälkeen hanke tulee vireille eli käynnistyy, jos kunta katsoo muutoksen tarkoituksenmukaiseksi asunto-, elinkeinopoliittisista tai muista syistä.
Hämeenkyrössä kaavoituksen ja muun maankäytön suunnittelun hoitaa kunnanhallituksen alaisuudessa konsernipalveluiden kaavoitusyksikkö.
Kaavoituksen vireilletulosta ilmoitetaan harkinnan mukaan kirjeitse, kunnan internet -sivuilla, kaavoituskatsauksessa ja Hämeenkyrön Sanomissa.
VALMISTELU
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavahankkeen alkuvaiheessa hankkeen etenemisessä tehdään suunnitelma, jota kutsutaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaksi. Siinä kuvataan kaavatyön tavoitteet ja lähtökohdat, miten kaavan valmistelu ja päätöksenteko etenee, miten valmisteluun voi osallistua ja miten kaavan vaikutuksia arvioidaan.
Suunnittelun tavoitteista, osallistumisesta ja vaikutusten arvioinnista voi kertoa mielipiteensä. Merkittävistä hankkeista järjestetään tässä vaiheessa yleisötilaisuus.
Luonnos
Kaava valmistellaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. Suunnitteluratkaisut esitetään kaavaluonnoksessa, johon osalliset voivat tutustua suunnittelualueen esittelypisteessä tai kunnanvirastossa. Tällöin kiinnostuneilla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä ja tehdä kehittämisehdotuksia. Usein järjestetään yleisötilaisuus.
Ehdotus
Kaavaluonnoksen pohjalta laaditaan kaavaehdotus, jossa otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon luonnoksesta saadut mielipiteet. Ehdotus esitellään kunnanhallitukselle ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville ja siitä pyydetään lausunnot. Kuntalainen voi jättää ehdotuksesta muistutuksen.
HYVÄKSYMINEN JA VOIMAAN TULO
Kunnanvaltuusto tai kunnanhallitus hyväksyy asemakaavat. Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan kuulutuksella Hämeenkyrön Sanomissa ja kunnan ilmoitustaululla.
Hyväksymispäätökseen tyytymätön voi valittaa hallinto-oikeuteen.
Kaavan voimaantulosta julkaistaan vielä erikseen kuulutus.
|